Tummanvihreys

Viime aikoina jostain syystä silmiäni on kovasti kiehtonut tummanvihreän sävyt yhdistettyinä aivan hentoihin vaaleisiin sävyihin, kuten kuvassa tuo vaaleansininen tummanvihreiden lehtien taustalla. 


Molemmat värit ovat aina olleet mielestäni jotenkin niin tylsiä itsekseen, mutta yhdessä niissä on jotain kiehtovaa vetovoimaa. Tumma vihreä on niin synkkä ja raskasmielinen yksinään, kun taas vaalea sininen jää jotenkin omiin oloihinsa leijailemaan eikä sekään ole kovinkaan vakavasti otettava yksinään. Yhdessä ne tuovat uskottavuutta toisilleen, tasapainottavat toistensa liiallista keveyttä ja painavuutta, ollen jotenkin ihmellisesti tasapainossa.


Toinen jännittävä sävy tummanvihreän rinnalla on yhtä yllättävä haaleanvaalea punainen, sekin tuo hempeyttä ja keventää tumman sävyn synkkyyttä omalla leikkisyydellään. Tekisipä mieleni maalata taulu näillä väreillä. Hmmm.

Sininen ja punainen

Siinäpä väripari joka on jostain syystä pyörinyt mielssäni viime aikoina. Nimenomaan pimeässä vain aavistuksena hohtava tumma sininen ja sen parina hehkuva vahva punainen. Taidan olla vähän myöhässä, tuo väripari olisi sopinut täydellisesti pitkänperjantain tunnelmaan... 


Tumman yönsinisen syvällisyys on josain syystä viimeaikoina mietityttänyt. Siinä on jotain outoa voimaa, vetoavaa ja lumoavaa. Silti se jää jotenkin ulkopuoisen yksinäiseksi, omaan ylhäisyyteensä. Ehkä siksi että se on aina vain korkean taivaan väri, jotain mitä emme yllä koskettamaan. Mutta yhdistettynä lähelle tulevaan elämänmakuiseen punaiseen tuo sininenkin jotenkin herää eloon, suojelemaan elämää. Ihan kuin se toisi jotain uutta ja kestävämpää sisältöä punaisen läikkyvään elämään. Tarkoituksen? Kyllä, minulle sininen ja punainen yhdessä ovat ajatus ja sen toteutus, päämäärä ja liike sitä kohti, jotain henkistä ja jotain todella konkreettista. Kumpikin tarvitsee toisiaan...

Tulppaanit

Näin pääsiäisviikolla on pakko vähän avautua taas keltaisesta ja vihreästä. Tuo jopa rasittavan energinen väriyhdistelmä. Raikas ja ihana, keväisen iloinen.

Keltainen on oikeastaan vähän niin kuin valkoinen, siinäkin on niin paljon eri sävyjä ja vivahteita, että sillä voi luoda helposti erilaisia tunnelmia. Joissain kohtaa kuvaa se on jopa hyökkäävän iloinen ja riemastuttava kevyt keltainen, ja välillä taas vakavampi, sameampi, mietteliäämpi keltainen. Itse pidän erityisesti noista kohdista missä keltaiseen sekoittuu oranssia, ja väri saa syvyyttä, muttei sammuta hehkuaan.

Mutta luonnossa tämä upea huomioväri yhdistyy perinteisesti vihreään, eikä punaiseen (niin kuin minä tykkäisin:) Vihreä tuo kaivattua viileyttä ja rauhaa keltaisen riemuun, mutta sointuu silti kauniisti, onhan vihreässäkin itsessään aika paljon keltaista. Molemmat korostavat toistensa hyviä puolia minkä ehtivät. Voisiko mikään muu väriyhdistelmä paremmin kuvata tätä keväistä tunnetta, kuolleista heräävän uuden elämän ja auringon iloa!?

Harmaan sävyt

Kylläpä kuulostaa tylsältä aiheelta, mutta näin lumen, jään ja hankien aikaan on pakko vähän avautua harmaan kauneudesta. Kesti kauan ennekuin huomasin miten upeita on harmaan eri sävyt. Niitä on niin valtavasti, ja raja valkoisen ja harmaan rajamailla on todella häilyvä. Erityisesti lämpimän harmaat sävyt ovat lähellä sydäntäni, vaikka kylmän villeät tummanharmaat käyvät niin hyvin siniharmaisiin vuolukiven ja tumman veden sävyihin... Mutta lämmin vaaleanharmaa korostaa aivan upeasti mitä tahansa muuta väriä, punaisia, ruskeita, mustia, vihreitä, raikkaita turkoosin sävyjäkin... Varsinkin ihanan empirenkeltaisen rinnalla helmenharmaa luo klassisen ja hienostuneen, aina niin valoisan yhdistelmän.


Koivun tuohesta voisi suoraan ottaa sisustusväripaletin, tuohen valkoharmaat isoihin pintoihin ja sen toiselta puolelta paljastuvat lämpimän punertavat sävyt tekstiileihin. Tehosteeksi harkittuja mustia yksityiskohtia ja voila! Siinäpä täydellinen värimaailma esim. kylppäriin, keittiöön tai kodinhoitohuoneeseen, jossa lämpimänpunertavat sävyt on luonnollista tuoda tilaan puupinnoilla. Hmmm...*haaveilee*

Kuutio

Nyt aion paljastaa salaisuuden: Olenpa salaa haaveillut että olisipa kiva suunnitella sellainen mökki/talo, joka näyttäisi siltä kuin se olisi joku avaruudesta tipahtanut kuutio..:) 

Mutta tässä mökissä katto ulottuisi melkein maahan asti, ja kolme kuution sivua olisikin paanukattoa. Järvelle päin oleva pääty olisi tietenkin melkein kokonaan lasia, jotta maisema näkyy hyvin myös nukkumaparvelle.

Ei mitään käryä olisiko tuollaista mahdollista toteuttaa, mutta ehkä vielä joskus pitää vähän jutella aiheesta jonkun arkkitehdin kanssa. :) Sisätilojen suunnittelu vasta hauskaa olisikin, kummallisia tilaratkaisuja ja erikoisia säilytystiloja… Sisätilat olisi pakko porrastaa jotenkin, ja nukkuminen varmaan järjestyisi parvelle. Keittiökalusteita varten varmaan olisi pakko rakentaa tilaan edes yksi pystysuora seinämä tuohon ulokkeen kohdalle, ja sen päälle jäisikin luonnollisesti parvi... hmmm.

Visio avaruudesta tipahtaneesta kuutiosta vain kärsii aika paljon jos mökkiin lisää kunnon räystäät, mikä suomen oloissa olisi tarpeen, joten käytännössä idea saattaa kadota jos sen yrittää toteuttaa järkevästi. Ehkä räystästä ei tarvittaisi jos mökki olisi vähän kallellaan terassille päin? 

Ei kai itse ideassa mitään vikaa, mutta kun itse aina irvailen monien arkkitehtien kuutio-ihannoinnille. Puhdaslinjaista ja selkeää, kovaa terästä ja lasia, perinteet, inhimillisyys ja toimivuus kaukana? Tuskin asia ihan niinkään yksioikoinen on, mutta liioitteluun kun on taipuvainen on niin onhan se kiva liioitella..:)

Siivilöityvä valo

Mikään ei saa vihreää hehkumaan niin kauniina kuin kirkas taivas puiden takana. Toisaalta, mikäpä väri ei hehkuisi kun valo tulvii sen läpi? Siksi kai kirkkojen lasimaalauksetkin ovat niiiin upeita. Mutta metsässä puiden ohuet lehdet vielä kerrostuvat niin kauniisti, tuoden väriin syvyyttä, toisaalla on tummia kohtia ja jossain aivan heleän vaaleita vihreän sävyjä. Lehtikatto suojelee silmiä, siivilöi häikäisevän kirkkauden  pehmeäksi yleisvaloksi. Joistain kohti valo kuitenkin puskee läpi pistellen teräviä reikiä unenomaiseen maailmaan, korostaen yksityiskohtia joita kukaan ei muuten huomaisi.

Tiedän, vihreä on suomalaisten yleisin lempiväri. Luonnon ja metsän väri, rauhallinen mutta hyväntuulinen. Itsekään en osaa päättää pidänkö enemmän viljankeltaisesta vai metsänvihreästä. Oikeastaan pidän kaikista väreistä, en voi väittä että toinen olisi parempi kuin toinen, niillä jokaisella on niin omat tunnelmansa ja paikkansa. Ehkä ne ovat vähän niin kuin tunteetkin, ne ovat jotakin varten olemassa, vaikka välillä näyttävät niin räikeiltä väärässä paikassa, mutta oikein kohdeltuina ovat aivan paikallaan ja tärkeässä roolissa.

Aaltoileva muoto

Olen aina rakastanut veden pinnan katselemista. Se rauhoittaa ja sitoo katseen, mutta aivan eri tavalla kuin takkatulen lumoava leikki. Vedessä on jotain levollista, vähän samaa kuin männyn kaarnassa. Muodon helppous ja yksinkertaisuus, jota ei tarvitse perustella kenellekään. Ja silti niin tarkoituksenmukainen ja toimiva. Kunpa kaikki muotoilu olisi yhtä yksinkertaisen hyvännäköistä. Mutta veden pinnassa on vielä nuo ihmeelliset heijastukset jotka muuttuvat jatkuvasti valon mukaan. Rannan puiden synkät varjot ja poutapilvien puhtaus, itsessään läpinäkyvä vesi vain heijastaa sen kaiken niin kauniisti. Ollapa itsekin samanlainen…