Siivilöityvä valo

Mikään ei saa vihreää hehkumaan niin kauniina kuin kirkas taivas puiden takana. Toisaalta, mikäpä väri ei hehkuisi kun valo tulvii sen läpi? Siksi kai kirkkojen lasimaalauksetkin ovat niiiin upeita. Mutta metsässä puiden ohuet lehdet vielä kerrostuvat niin kauniisti, tuoden väriin syvyyttä, toisaalla on tummia kohtia ja jossain aivan heleän vaaleita vihreän sävyjä. Lehtikatto suojelee silmiä, siivilöi häikäisevän kirkkauden  pehmeäksi yleisvaloksi. Joistain kohti valo kuitenkin puskee läpi pistellen teräviä reikiä unenomaiseen maailmaan, korostaen yksityiskohtia joita kukaan ei muuten huomaisi.

Tiedän, vihreä on suomalaisten yleisin lempiväri. Luonnon ja metsän väri, rauhallinen mutta hyväntuulinen. Itsekään en osaa päättää pidänkö enemmän viljankeltaisesta vai metsänvihreästä. Oikeastaan pidän kaikista väreistä, en voi väittä että toinen olisi parempi kuin toinen, niillä jokaisella on niin omat tunnelmansa ja paikkansa. Ehkä ne ovat vähän niin kuin tunteetkin, ne ovat jotakin varten olemassa, vaikka välillä näyttävät niin räikeiltä väärässä paikassa, mutta oikein kohdeltuina ovat aivan paikallaan ja tärkeässä roolissa.